maanantai 1. maaliskuuta 2010

Epäonnistuminen

Tämä pieni kukkaro ottaa kyllä melkoisesti pannuun. Aina ei vain voi mennä kaikki putkeen ja koska osa tämän blogin ideaa on myös kertoa epäonnistumisista niin minäpä kerron.
Tällä kertaa kuva ei todellakaan kerro sitä tuhatta sanaa siitä, että miten pilessä tässä väkerryksessä on asiat.


Vai kuulostaako hyvältä, että kun kukkaron avaa kunnolla, lähtee kulma yhdestä nurkasta kehyksestä irti. Tämä siksi, että tuli ommeltua vähän liian pitkälle tuota reunaa. Niin ja eihän tuo nyt niin pannuun muuten ottaisi, kun ankeahan kukkaro muutenkin on, mutta kun ompelin päälisen käsin. En nimittäin omista nahanompelu neulaa ompelukoneeseeni. Niin ja langan ja sauman rämmäleitä ja tietenkin ekstrana vähän liimaakin pursuaa sisäpuolella kehyksen alta reippaasti. Plääplää ketutiketu...

Lahjus

Sain myöhäisen syntymäpäivälahjan. Koru on muranon lasia ja siitä saadut varat on lahjoitettu huumeidenvastaiseen toimintaan. Koru on mielestäni niin nätti, että päätin pistää sen tänne ihailtavaksi. Sydämen sisällä on kolmiulotteinen oranssi kukka. On se vaan veikeä. Oli kyllä todella vaikea kuvattava, eikä mielestäni pääse ihan oikeuksiinsa tässä kuvassa.


Muranon lasi on muuten kotoisin italialaiselta Muranon saarelta, läheltä venetsiaa :)