keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Huopaa



Kaupassa lehtiä selaillessani löysin aivan ihanan huopahatun ohjeen (Kauneimmat käsityöt nro 5, 2010), jota oli heti pakko kokeilla. No ei aivan heti, kun Wash+Felt-it! -lankaa ei löytynyt kaupanhyllyltä, vaan sitä piti netistä tilata. Lanka on siis pesukonehuovutettavaa. Ohjeen mukaan olisi pitänyt kokeilla oman käsialansa ja pesuohjelman vaikutusta työn kokoon, mutta täpinöissäni en koepalaa malttanut tehdä. Onneksi käsialani osoittautui ohjeeseen sopivaksi (jäi kyllä yksi kerä ylimääräistä :O )ja nyt minulla on ihan uusi huopahattu. Kuvaaminen ilman päätä tosin osoittautui aika hankalaksi, kun hattu näyttää yksinään lähinnä Pekka Puupään kukkahatulta, tai ainakin mummolta lainatulta. :) Samanlainen musta hattu on vielä vähän keskeneräinen.



Eilen valmistui uusi Twister-pipo pesukoneessa kovia kokeneen tilalle (Pian jotain -blogin ohjeella). Liila sydän ei kuulu pipoon, vaan on ihka ensimmäinen neulahuovutustyöni! Pitäisi vain eksyä kaupan hyllyille hamuamaan punaista huovutusvillaa, niin voisi ruveta askartelemaan joulukoristeita.


Ei kommentteja: